Tietoja minusta

Oma valokuva
Lämpimästi tervetuloa sisustuspainotteiseen blogiini. Sisustetaan, asutaan ja remontoidaan noin 160 neliöistä omakotitaloa. -Sasu-

maanantai 28. marraskuuta 2011

Viimeisimmät posliinityöt

Tämän vuoden viimeiset posliinityöt. Harmittavaa kyllä, että kurssi jäi pahasti kesken ulkomaanreissuni takia, mutta ensivuonna sitten uudelleen. Tein seinälle kolmen laatan sarjan, joista jokainen on hiukan erillainen. Nämä olivat harjoituskappaleita laatoista, joita haluaisin tehdä pesualtaan taustan laatoitusta varten.


Lisää sydämiä


Seuraavassa postauksessa kuvia asunnostani, jossa asun ulkomaanreissuni ajan. Kyseisenen asunto oli valmiiksi kalustettu, mutta siellä on hyvin paljon sisustusmakuni tyylisiä värejä ja muita ominaisuuksia.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Lastenhuoneet vol2

Nyt sitten, hempeää ja maalaisromanttista rakastavat, silmät umpeen! Näissä toteutetaan nuorison ja lasten värikkäämpiä toiveita.

Tähtitapetti iskee aina.


Tämä suorastaan hypähtää silmille, mutta täytyy myöntää, että aika hyväntuulinen tapetti.


Jokaisen autofanin unelmatapetti.


Lisää ruutuja.


Elämää akvaariossa.. Nemokin taitaa olla mukana?


Dramaattista mustaa



sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lastenhuoneet vol1

Koittakaa kestää.. viimeisiä asuntomessu kuvia viedään ja esittelyssä lastenhuoneet. Mielestäni lastenhuoneen sisustuksen ei tarvitse sointua muun asunnon väritykseen tai tyyliin, joten siellä saa vapaasti toteuttaa elämänsä värikkäämpää puolta.

Tämä vihreän ja pinkin yhdistelmä oli ehdoton suosikkini! Miten ihanan raikasta ja aivan upea taustaseinä.


Tyttömäistä vaaleanpunaista on terästetty valkoisella ja kirkkaan punaisella. Ihana boordi!


Pienenpientä kukkaa ja ihanan yleellinen päiväpeite.


Vaaleanpunainen suora jatkuu.


Fanitan myös perhosia, joten voiko hempeämpää tapettia enään olla ja mikä ihana sänky? Penskana kivointa ikinä oli rakentaa maja, johon tämä sänky on paras mahdollinen.


Ruutua ruutua..

perjantai 18. marraskuuta 2011

Hässäkkää..

Nyt on pikamuutto takana ja pitkähkö työrupeama ulkomailla edessä. Mistähän johtuu, että kaikki elämän suuret muutokset tulevat aina ryppäissä, niin hyvät, kuin huonotkin? Onneksi tällä kertaa mukavien sattumien rypäs menneillään, saimme asuntomme myytyä, löysimme hyvän vuokra-asunnon nopeasti ja työreissu ulkomailla odottaa.


Jännittäviä aikoja siis tulossa, jotka varmasti muokkaavat blogini sisältöä, ainakin reissuni ajaksi. Olen kuvannut entisen kotimme läpikotaisin ja laittelenkin tasaiseen tahtiin kuvia ja juttuja vanhasta kodistamme, kunhan kuvat ovat julkaisukelpoisia. Sekaan ilmestyy kuvia ja juttuja reissultani yleisesti ja toivottavasti mahdollisimman paljon sisustus asiaa. Katsotaan miten paikalliset suhtautuvat Suomalaiseen bloggaajaan joka haluaa kuvata kaiken kiinnostavan :)

Uutta kotia olen sisustanut hirveällä tohinalla. Epätoivon vimmalla olen yrittänyt saada vuokra asunnosta kotoisan pesän, jossa seinien valkoiseen väriin ei saa koskea. Hurjat kuusi euroa tuhlasin tähän tekstitarraan, jolla sain valkoiseen seinään vähän eloa.


Meillä on jonkin aikaa ollut ikeasta ostettu sohvapöytä, jonka ihana kamala lasikantinen laatikosto osoittautui yllättävän vaikeksi sisustaa. En entisessä kodissa yksinkertaisesti keksinyt mitään järkevää laatikon täytettä, joka olisi näyttänyt hyvältä ja yhtenäiseltä. Muuton jälkeen, kun kaikki neljätoista kirjaintani etsivät itselleen paikkaansa huomasin, että näistähän saa laatikkoon kivan sommitelman.


Suurin A kirjain on Maarit Bogdanoffin tuotantoa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Valoa pimeään

Pimeän uhatessa esiinmarssin suorittavat uudet jouluvalot (tai talvivalot)


Oikein tunnelmallisia iltoja kaikille lukijolle ja tervetuloa uusille tuttavuuksille!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Asuntomessujen kattauksia

Välipostauksena muuutamasta kattauksesta lähikuvaa. Ylimmässä kuvassa ihanat Arabian lumi lautaset.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Asuntomessujen yksityiskohtia vol2

Muutama kuva lisää asuntomessujen yksityiskohdista. Hyllykössä on jotain hurmaavan romuromanttista, voisin ottaa omaan olohuoneeseenikin.


Rullaverhot sälekaihtimien tilalta. Verhoa pystyi rullaamaan eri asentoon, jolloin raidat sijoittuivat eri kohdalle ja niillä sai näkyvyyden ikkunasta suljettua kokonaan tai säädeltyä valon määrää. Verhot sai myöskin rullattua pois ikkunan edestä. Kätevää!


Nämä talomökkeröt ovat vain niin mukavan näköisiä.


Harmaat ikkunanpuitteet ovat alkaneet viehättämään.


Kuva on vähän huono, mutta tästä saa kuitenkin mielikuvan millainen hyllykkö on. Tällaisen haluaisin keittiöön, mutta korkeampana ja valojen kanssa. Minulla on liian monta muumimukia ja muita astioita, joita olisi kiva joskus saada kaapinperukoilta esille.


Köysinippukin voi toimia merihenkisenä koristeena.



Ihanat rottinkipömpelit.



 Seuraavassa postauksessa taas hieman elävästä elämästä.. hässäkkää pukkaa ja jännittää!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Asuntomessujen yksityiskohtia

Vihdoinkin asuntomessujen yksityiskohtakuvat muokattuna.




Seinäkuva lähti mukaani, koska haaveilen tekeväni tiilijäljitelmäseinän keittiöön, mikäli joskus pääsemme rakentamaan.



Hienot taulut, jollaiset olisi helppo teettää kunhan sopiva kuva löytyy.


Mukavaa pakkasiltaa kaikille!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Keittiöprojekteja 2

Keittiöstä löytyy myös itse tuunaamani matto. Pohjana käytin halpaa mattoa, johon painoin itse suunnittelemani kuvan.


Myös useita keittiöpyyhkeitäni on koristettu omalla lusikkakuvallani. Yläreunassa näkyy keittiötaso, jonka vaihdoimme ennen muuttoa kokopuiseksi. Jännä juttu, miten useat ihmiset varoittelivat minua siitä kuinka vaikeahoitoinen kokopuu pöytälevy on ja siihen ei ikinä voi unohtaa mitään pinnalle, tai se on pilalla. Pöytälevy öljyttiin huolellisesti ennen käyttöönottoa ja pari vuotta on näillä öljyillä mennyt hyvin helposti.

torstai 3. marraskuuta 2011

Keittiöprojekteja

Muuttaessamme nykyiseen asuntoon etsimme huonekaluja, jotka saisi huokeaan hintaan, mutta tinkimättä omasta tyylistä. Voitte varmasti kuvitella miten kävi, kun törmäsin näihin turkoosin sinisiin tuoleihin, joissa oli sydän leikkaus selkänojassa. Maali oli huonossa kunnossa ja sitä oli aivan liian paksusti, joten kunnostushommiksi meni.


Näiden helmien hinta oli mielestäni huokea ja kyytiinhän ne lähtivät. Tuoleja oli todella mielenkiintoista (lue tuskainen) rapata kylmässä ulkovarastossa kuumapuhaltimen kera, varsinkin kun erisuuntaisia pintoja oli paljon. 

Päädyin jättämään kaksi tuoleista rapatulle pinnalle ja kaksi tuoleista on maalattu valkoiseksi. Rapatulle pinnalle jätetyt tuolit ovat toistaiseksi semmoisenaan ja uskoisin niiden joskus tulevaisuudessa saavat valkoisen maalin pintaansa.

Etualalla näkyvä ruskea tuoli(t) on kulkeutunut mukana pitkän aikaa. Jossain vaiheessa tuoli toimitti työtuolin virkaa ja koreili kullavärisillä satiini päällisillä, mutta kun parivaljakko pääsi ruokapöydän ääreen vaihtui väri rauhalliseen pellavaan, jonka selkämykseen painoin itse suunnittelemani kuvan.


Ruokapöytä oli todellinen löytö, se oli männyn värinen ja niin ruma ja koloinen, että kukaan ei ollut huolinut sitä edes muutamalla eurolla. Käsittelimme jalat valkoisella maalilla ja kannen myrkyttömällä petsillä, jolloin pöytä heräsi uuteen loistoonsa. Olen hyvin ihastunut tähän romuromanttiseen ja sieltä täältä kasattuun ruokailuryhmääni, joka oli vieläpä erittäin halpa.

Mielestäni sisustustyyli ei katso hintalappua, ainoastaan kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä!